we all carry these things inside that no one else can see
they hold us down like anchors they drown us out at sea

28. elokuuta 2013

Meren kohina asuu sydämessäni, suonissani virtaa seikkailu

Hehe, pienestä pitäen linssilude. Tässä kaamea tulos. Ihan meren rantaan ei päästy, mutta close enough! Perjantaina lähdettiin Riikan kanssa Varkauteen. Pitkästä aikaa päästiin hölmöilemään ihan kahdestaan. Kyllä vaan on ihana viettää tämän tytön kanssa aikaa! Kipeydyin reissussa ja olinkin lauantain ihan koomassa vällyihin käpertyneenä. Katsottiin bondia ja toverini teki minulle jäätelöannoksen, pus. Bondi meni ihan ohi kun torkahtelin, mutta jaa. Nyt olen tervehtymässä ja mua hymyilyttää elämä. Vaikka syksy tulee uhkaavasti niin silti tuntuu kuin olisi kesä. Hämmentävää.

26. elokuuta 2013

I'm weird 'cause I hate goodbyes

kaikenlaisia ajatuksia sinkoilee mun päässä
ne heittää kuperkeikkaa yhä uudestaan ja uudestaan
toiset tulee ulos, toiset jää
toiset unohtaa, toiset muistaa
päivän valon kohdatessa oon kuin itse aurinko
yhtä hymyä ja naurua
kaikki hyvin, paremmin ei voisi mennä
niin se onkin, aika usein
mutta illan hämärtyessä mä mietin synkkää pimeyttä
joka tahtoisi kietoa syliinsä ja viedä mukanaan
suureen synkkyyksien valtamereen
solmia jalkaani ankkurin ja upottaa mut pohjaan saakka

ps. hyvää 2-vuotissyntymäpäivää blogi! (joskus tässä kuussa se oli) hurjaa ajatella että tänne samaan osoitteeseen noin kauan olen kirjoitellut. vaikka vanhat postaukset olen aika monet poistanut niin se sama tyttö täällä kuitenkin on, blogin mukana kuitenkin kasvanut ihmisenä huimasti. en malta odottaa mitä tästä blogista tulee kun se saavuttaa murrosiän (8

25. elokuuta 2013

Hetken maailma on tässä

Nyt on harvinaisen sekavia kuvia. Yhtä sekavaa kun mun pää. Soutelua pikkuveljen kanssa. Pikkuisten konffis ja rippijuhlista toiseen laulamaan. Koulun alku ja rakas arki alkoi taas. Sorsien syöttämistä Ennin kanssa. Mopolla ajamista kuunvalossa. Viime lauantaina käytiin matkuksessa. Sen jälkeen ajettiin varkauden vesitornille kahville. Random koira halusi välttämättä tulla mun kanssa kuvaan. Tuntuu kuin ois ollu kaksi ihan eri päivää sinä lauantaina. Päivä jolloin olin matkuksessa&varkaudessa ja päivä jolloin menin starttiin katsomaan jukka poikaa kavereiden kanssa. Tää ajankäsitys saattaa heittää näköjään. Mutta jukka poika oli niiin hyvä! Koitettiin mennä kärkkymään heidin ja sannan kanssa nimmaria mutta se lähtikin heti poies, sad face. Startissa oli muutenkin kivaa sateesta huolimatta. Näin monen monta kaveria jota en ollut pitkiin aikoihin nähnyt! Tapahtumarikas lauantai oli se.

24. elokuuta 2013

Mä haluun vaan valvoo, aina aamunkoittoon asti tanssia sun kaa, ei viel mennä nukkumaan

Riparin jälkeen lähdettiin kohti Tamperetta, mukana menossa Enni, Anni, Ville ja iskä. Sukulaisia moikattiin ja oli niitä niin kiva nähdä taasen! Yö oltiin siellä ja aamusta suunnattiin kohti Naantalia. Naantalissa pyörittiin ja käveltiin pikkuisia katuja pitkin sinne tänne. Käytiin katsomassa merta, hurjaa. Ihasteltiin laivoja ja bongattiin joutsen. En ollutkaan aiemmin niin läheltä elävää joutsenta nähnyt. Sieltä sitten Turkuun, jossa en ollut myöskään aiemmin käynyt. Tuntemattomille vilkuttamista, parveke fiilistelyä, pehmistä ja cup songia. Vihdoin illasta päästiin Ruotsiin päin suuntaavaan laivaan. Se oli jotain niin luksusta se laiva etten voinut edes todeksi uskoa että sellaiseen paattiin olin päässyt. Ikävä meidän hytin sänkyä, se oli maailman täydellisin! Punaiset huulet, tanssimista aamunkoittoon asti, Pete Parkkonen samalla laivalla, tax free ostosta toisen perään, nukkumista liian pitkään, kannella istuskelemista viltteihin käpertyneinä fiilistellen Turun saaristoa, mahtavin hampurilainen aikoihin ja ihana ihminen vierellä. Voiko muuta sanoa kuin että aivan mahtava kesäloman viimeinen reissu!